Moose on the road: ketkä, mitä ja missä?

Keitä me olemme – ja kuka tätä blogia kirjoittaa?

Hei kaikki kanssaseikkailijat ja seikkailumieliset! Olen Moose, valokuvaaja, muusikko ja intohimoinen ruokakulttuurien ihastelija. Tässä blogisarjassa jaan meidän elämää tien päältä sellaisena kuin se on. Kirjoitan tätä matkablogia pakumatkailun keltanokan näkökulmasta, meidän ensimmäisen ja erittäin jännittävän reissumme pyörteistä. Ne jotka tuntevat minut, tietävät, että elän elämääni kamera tiukasti liimattuna käteeni, joten matkakuvia on myös luvassa!

Meidän tiimimme koostuu minusta, tyttöystävästäni Sannista, ja meidän nelijalkaisesta seikkailijastamme Sabrinasta.

Sanni on intuitiivinen, lämmin ja järkevä. Hän rakastaa kirjoja, rantoja ja selkeyttä. Hän suunnittelee pääosin meidän reittimme, muistaa koska pitää täyttää juomavesi ja tietää ulkoa ainakin miljoona eri faktaa pakumatkailusta. Hän on se, joka pysyy rauhallisena kun minä ehdin jo menettää toivoni auton jumittuessa kapealle kujalle.

Parasta on se, että olemme Sannin kanssa hyvin samanlaisia reissaajia! Olemme innokkaita näkemään uusia paikkoja ja kokeilemaan paikallisia herkkuja tilanteessa missä hyvänsä. Tämä on todella tärkeä osa reissusta selviämistä, koska pienessä tilassa keskenään oleminen vaatii sopuisaa päätöksentekoa.

Heti kun auto pysähtyy, Sanni suuntaa aurinkoon lukemaan kirjaa ja nauttimaan elämästä!

Sabrina on vaalea rescue-husky, jonka elämään on nyt astunut ihan uusi ulottuvuus: matkustaminen.

Aluksi meitä jännitti, miten se sopeutuu elämän uusiin tuuliin, mutta huoli oli turhaa sillä Sabrina on kuin syntynyt reissuelämään. Se on lempeä, rauhallinen ja aina valmiina seikkailuun, ikään kuin olisi koko ajan tiennyt, että sen elämä jatkuu seuraavaksi Kreikan vuorilla tai Italian rantakaduilla.

Se rakastaa katsella maisemia pakun ikkunasta ja loikoilla auringossa. Hauska fakta! Huskyt ruskettuvat auringossa ja voitte kuvitella ihmetyksemme kun lähes valkoinen koira olikin ruskettunut palatessamme!

Sen suosikkijuttuja: hiekassa kieriminen, uudet hajut, ja pieni juoksuhetki rannalla heti aamusta. Me olemme tehneet kaikki tarvittavat valmistelut – passit, rokotukset, varusteet – mutta tärkeintä on ollut antaa Sabrinalle tilaa sopeutua omaan tahtiin. Ja se on sopeutunut täydellisesti.

Miten me päädyimme lähtemään tälle seikkailulle?

Tämä matka ei syntynyt yhdessä yössä. Se alkoi pitkistä keskusteluista, haaveista, kartoista, Pinterest-tauluista ja yhteisistä iltakävelyistä, joissa sanottiin yhä uudestaan: ”Entä jos me vaan lähdettäisiin?”

Lopulta pitkän odotuksen jälkeen tuli se marraskuu, jonka alussa olimme suunnitelleet jättävämme Suomeen vain pölypilven renkaiden laukatessa pitkin asfalttia kuin lännenelokuvissa konsanaan. Suomessa oli kylmää, pimeää ja ensilumi satoi vaakasuoraan. Se ei ollut viimeinen lumi jonka talven aikana näimme, mutta kerron siitä lisää tulevaisuuden kirjoituksissa.

Meitä yhdisti halu irtautua hetkeksi arjesta johon olimme Suomessa jämähtäneet. Halusimme jotain uutta ja ihmeellistä. Halusimme elää toisin – vapaammin, rennommin, tien päällä. Sanni oli haaveillut pakumatkasta vuosia. Minulle ajatus pakulla reissaamisesta oli tuntunut asialta joka olisi upeaa toteuttaa, mutta samalla ajatus lähtemisestä toi perhosia vatsan pohjaan.

Olemmeko me matkustaneet pakulla yhdessä ennen?

Yllättävää kyllä, tämä on meidän ensimmäinen yhteinen pakumatkamme. Olemme molemmat kokeneita reissaajia – itse olen käynyt noin 30 maassa ja Sanni on kulkenut ahkerasti ympäri maailmaa – mutta koskaan aiemmin emme ole eläneet tällaista liikkuvaa arkea yhdessä.

Ja kyllä, ensimmäisinä päivinä sitä mietti, mahtuuko kaksi aikuista ja yksi koira pieneen metallilaatikkoon ilman että joku meistä alkaa haukkua - kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti. Mutta toistaiseksi kaikki on sujunut ihmeen hyvin – tosin välillä yksi meistä on mennyt ulos, ihan vaan siksi että toinen saa kääntyä sängyssä. Jos vitsit jätetään hetkeksi sikseen, oikeasti pakettiauto on osoittautunut varsin tilavaksi asumismuodoksi. 

En olisi arvannut että koko koplan elämä voi mahtua niin pieneen tilaan ja se tuntuu täysin normaalilta ilman minkäänlaista tilanpuutteen tunnetta (paitsi pisimpänä jäsenenä suihkussa käyminen auton suihkussa on ollut aikamoinen olympiatason voimistelusuoritus). Lopulta voisin asua myös Suomessa täysipäiväisesti autossa ja olla täysin tyytyväinen käytettävissä olevaan tilaan.

Toki tilanpuute ja ympärivuorokautinen yhdessäolo aiheutti välillä pientä kärhämää, mutta illan tullen kaikki oli hyvin ja kukaan ei joutunut telttamajoitukseen.

Meidän eroavaisuudet – ja miksi ne toimivat

Minä olen spontaani. Voin kääntyä vasemmalle, jos maisema näyttää kauniilta – vaikka juuri päätettiin mennä oikealle. Sanni on suunnittelija. Hän on meistä se joka pitää meidät oikealla reitillä ja tutkii asioita etukäteen, toisin kuin minä joka olen maailman vähiten suunnitelmallinen ihminen. Silti Sannilla on myös seikkailijan verta, joten seikkailuista ei ollut pulaa.

Voisin kuvitella että uuden kokemisen nälkä oli isoin yhdistävä tekijä sille että päätimme lähteä reissuun ja myös sille että reissaaminen on ollut niin sujuvaa.

Ja juuri siksi me toimimme yhdessä. Sanni varmistaa, että me päästään perille – minä, että pysähdytään välillä katsomaan maisemia.

Uusi tapa viettää jännittävämpää arkea!

Tämä ei ole meille lomamatka. Tämä on arkea uusissa paikoissa. Me emme etsi täydellistä Instagram-kuvaa, vaan hetkiä jotka tuntuvat oikeilta. Haluamme nukkua vuorten juurella, herätä ja leikkiä koiran kanssa rantahiekassa, syödä aamupalaa auringossa ja kirjoittaa blogia rantakadun kahvilassa.

Uusi arki eri paikoissa on ollut hienoa. Ei ole väliä istummeko Kreikan rannoilla juuri leipomosta haetun aamupalan kanssa vai katselemassa öistä kaupunkia kukkulalta Firenzessä, kaikki on uutta ja ihmeellistä.

Olemme eläneet sellaista vapautta, jossa voi pysähtyä silloin kun haluaa, vaihtaa suunnitelmaa lennosta ja elää päivää kerrallaan – juuri sen verran suunnitellusti, että pysyy kartalla, ja sen verran rennosti, että elämä saa yllättää.

Meidän paku – koti joka liikkuu

Meidän kulkupeli on Fiat Ducaton pohjalla oleva retkipaku. Kompakti, mutta kaikki tarpeellinen löytyy.

Sisältä löytyy sänky, minikeittiö, säilytystilaa, jääkaappi, aurinkopaneelit ja se tärkein: tunne kodista. Olemme oppineet näkemään auton kotina ja sinne pääseminen on aina yhtä rentouttavaa ja mukavaa pitkän päivän jälkeen. Autossa asumisen ja reissaamisen etuna esimerkiksi hotelleihin verrattuna on se, että tie on aina meille avoin. Nopea neuvottelu paikan vaihtamisesta ja olemmekin jo matkalla uuteen jännittävään huomiseen.

Paku on täydellinen pitkää reissua varten. Meillä on lämmitin, akustot, aurinkopaneelit ja keittiö, jossa on laitettu jo enemmän aterioita kuin monessa kesämökissä. Tärkeä etu meille on nimenomaan auton omavaraisuudessa, joka mahdollistaa yöpymisen missä tahansa ilman huolta sähköstä. Sängyssä nukutaan joka yö ja aamut alkavat usein niin, että Sanni keittää kahvia, minä torkutan herätyskelloa ja Sabrina jo katselee ovella valmiina päivän seikkailuihin.

Tunnelma autossa? Kodikas, seesteinen ja yleensä täynnä naurua. Joskus hieman kaoottinen, mutta lopulta rauhallinen kun sade ropisee kattoon kuin rumpusoolo. Mutta juuri siksi niin täynnä elämää.

Mikä fiilis nyt?

Meillä on hyvä fiilis. Uusi arki on ollut yllättävän kivutonta, ja joka päivä tuntuu siltä, että tehtiin oikea päätös. On hetkiä, jolloin miettii, missä tänään pestään pyykit tai löytyykö vettä, mutta ne hetket kuuluvat asiaan.

Me ollaan jo nähty paljon tämän puolen vuoden aikana – ja silti tuntuu, että pakuelämä on vasta alussa.

Mitä seuraavaksi?

Tämä blogisarja seuraa meidän matkaamme Kreikan herkkuruokien äärestä, Italian kapeille kujille ja Sardinian turkooseille rannoille. Kerron teille millaisiin tilanteisiin tämä matkalaisten ryhmä on joutunut ja miten olemme selvinneet kiperistä tilanteista. Pääsette myös lukemaan upeista paikoista joiden näkeminen tiputti alaleukani niin kovalla rytinällä, etten ole vieläkään löytänyt sitä.

Seuraavassa postauksessa kerron, miksi Kreikka yllätti meidät täysin ja miksi se nousi meidän uudeksi lempimaaksemme.

Jos olet haaveillut elämästä tien päällä – tervetuloa mukaan kyytiin. Täällä mahtuu istumaan, ja maisemat vaihtuvat päivittäin!